Selvästi päivien pidentyessä alkaa taas treenihalutkin palailemaan. Ei tässä nyt mitään ihmeitä ole tehty, mutta jotain pientä sisällä kun viikonloppuna oli sen verran kylmä ettei ulkona kehdannut. Tosin pikkuisen häiritsi kun ei voinut toista laittaa ulos treenauksen ajaksi. Varsinkin Bardia otti aika lailla päähän odottaa makkarin portin takana ja se vinkui ja hössäsi, mistä sille muutaman kerran aika kovasanaisesti annoin palautetta.Jotkut pystyy treenaamaan niin että koirat on koko ajan samassa tilassa vapaana mutta meillä ei kyllä onnistu…
Rivan kanssa palauteltiin mieleen pienesine-etsintää. Hyvin tuntui olevan mielessä, etsi hyvin ja käytti ihan nenäänsä jos esine ei ollut ihan näkösällä. Poimi esineen, pienen hiusklipsun, hienosti ja luovutuskin oli suht asiallinen. On tuon jälkeen sitten tarjonnut mulle kaikenlaista lattialta löytämäänsä ihan omatoimisesti
Lisäksi tehtii kaukokäskyjen asennonvaihtoja, etäisyyttä tällä kertaa taas vähän vähemmän mutta tuli todella hienoja vaihtoja.
Bardin kanssa otettiin pikkuisen seuraamista ja paikallaoloa, jossa Lasse-kissa nosti vaikeustasoa melko paljon kun halusi osallistua ja kävi “taputtelemassa” Bardia. Lisäksi asennonvaihtoja (istu-maahan) ihan lyhyellä matkalla ja muistui mieleen että pitäisi opettaa Bardille seisominen…
Nyt näyttäisi lupaavalta että qTranslate toimii eikä ryppyile.