Plääh

Kirjoitettu 23:43, 20.03.2010, Mari

Alkaa vissiin työ+opiskelu-yhdistelmä ottaa veronsa emännästä, ei jaksaisi millään innostua treenailemaan. Viikonloppuisin lauantait on tahtonut mennä ihan toipuessa ja sunnuntaina ehtii just harkita että mitähän tekisi kun onkin jo maanantai. Katselin Palveluskoirat-lehdestä koekalenteriakin, mutta sekään ei oikein saanut polttelua aikaiseksi. Ja jos kisata meinataan niin treenatakin pitäisi, ihan niin hyviä ei olla että kylmiltään tuloksia tehtäisiin.

Pääsääntöisesti koirat on siis joutunut tyytymään pelkkään lenkkeilyyn, vaihtelua saavat sentään sen verran että pitkinä päivinä pääsevät äidin luokse vähän urbaaninpaan ympäristöön. Rivan jalka on nyt taas ollut ihan ok, ei oireilua pidempienkään juoksentelujen jälkeen. Kohta on kyllä taas just sellaiset jääkelit joilla se viime vuonna sen satuttikin, yritetään nyt olla varovaisempia ettei ainakaan sen takia kisakausi jää.

Viime viikonloppuna puuhasteltiin sen verran että kummankin koiran kanssa hömpöteltiin kepinkiertoja ja sitten kokeiltiin pikkuisen ihan oikeaa tottistakin. Bardi tuntui taukoon nähden tosi hyvältä, paikka tiivis ja käännöksissäkään ei irronnut pahasti. Sen ryhti on ehkä vähän matala, se ei seuraa nykymuodin mukaan pää suoraan pystyssä ja takapää matalalla, mutta ei se myöskään mitenkään lannistetulta näytä, häntä kaarella ja silleen. Kelpaa mulle ihan hyvin, makuasioita. Nykyään se myös leikkii tosi hyvin, lampaankarva on pop ja uskaltaa vastustaa mua ihan kunnolla koko kropalla. Muutama luoksetulo ja liikkeestä maahanmeno ja istuminen ok, edestä sivulletuloa pitäisi vähän hioa, nyt meinaa välillä vetää vähän yli eli pepun jalkojen taakse ja vinoon. Jonkun pitäisi opettaa sille seisominen…

Rivan kanssa käytiin läpi suurinpiirtein samanlainen satsi. Ylivirettä ja palkkauksissa hirmuiset tuulettelut kun koiralla oli niin hauskaa. Seuraamisessa paikka aavistuksen edessä, mutta ei mitenkään järkyttävästi, muuten ei mitään erikoista mikä olisi jäänyt mieleen. Lisäksi otettiin ekan kerran ulkona ne kaukokäskyt, mitä pitkin talvea on puuhasteltu sisällä. Alkuun jumitti, mutta kun siitä lähti niin teki kivoja vaihtoja yhtä hyvin kuin sisällä. Ei se ihan samoille tassunjäljille ole liimattuna, mutta pääsääntöisesti pysyy paikallaan. Ja oikeastihan sillä ei ole meille mitään väliä miten se ne tekee, kun on hyvin epätodennäköistä että koskaan tokon ylemmissä luokissa kisattaisiin, tää on ihan mielenvirkistysprojekti.

Ainakaan lauantaina ei tänä viikonloppuna tapahtunut mitään treenaamiseen viittaavaa, mutta onhan tässä vielä huominen… Voihan siinä käydä niin että kun vaihtoehtona on fysiikan labraselostuksen kirjoittaminen niin koirien treenaaminenkin on mielekkäämpi vaihtoehto.

Luokat: Bardi, Riva |

One Response to “Plääh”

  1. merja on maaliskuu 21st, 2010 at %H:%M

    Tiedän tilanteen, meilläkin meni muutama vuosi niin että emäntä opiskeli ja teki töitä, jotta suuria suunnitelmia kisojen suhteen ei ollut. Mutta pääasia että koirat saa muuta toimintaa ja liikuntaa :)

    Kevätterkuin,

    merja

Leave a Reply

Name: (required)
Email: (required) (will not be published)
Website:
Comment:
*

Luokat