Take two

Kirjoitettu 22:36, 21.08.2010, Mari

Eli Bardin kanssa toista kertaa jälkikokeessa, paikkana Maaninka. Tuomarina oli sekä maastossa että tottiksessa Markku Korhonen, tarkka tuomari jolta ei irtopisteitä herunut mutta jonka ote oli sellainen leppoisan savolainen.

Ensin maastoon, meille alokasluokan koirista viimeinen lähtönumero. Janalla pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta kun päästiin Bardin kanssa samalle aaltopituudelle niin jälki nousi ihan ihan ok. 33 pistettä janalta. Alkuhuumassa koira meni kahdesta kepistä yli, mä bongasin yhden ja luulen että kakkoskeppi jäi sitten multakin maastoon. Kolme seuraavaa keppiä malttoi Bardikin jo ilmaista ja kehuttaessa nosti ne mulle käteen :-) , kuutoskepistä meni yli mutta mä bongasin sen ja jäin odottamaan että Bardi tuli takaisin ja nosti senkin. Aikaa olisi vielä ollut mutta en jäänyt säätämään vaan mentiin palauttamaan löydetyt kepit.

Seuraavaksi esineruutuun, jossa siinäkin pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta kun Bardi alkoi hommiin niin alueen etuosasta nousi sukka pikavauhtia, 27 pistettä.

Tottis levähti sitten aika totaalisesti :-( Bardi otti heti alkuun jostain painetta ja se heijastui sitten läpi suorituksen. Jos nyt jotain hyvää siitä yrittää etsiä niin se pysyi paineista huolimatta kentällä ja yritti tehdä, rahkeet vaan ei riittänyt sellaisiin suorituksiin että pisteitä olisi saatu… Itselle jäi tosi paha mieli siitä että vein koiran tilanteeseen johon se ei ollut valmis enkä sitten siinä koetilanteessa osannut sitä juurikaan auttaa. Jos olisi hoksottimet pelannut niin olisi antanut piut paut koesäännölle ja kehunut ja muuten yrittänyt vapauttaa koiraa liikkeiden välillä ihan reilusti, “hillityn kehumisen” sijaan.

Kokoeen jälkeen käytiin sitten vielä kentällä hömpöttämässä ja ottamassa noudot ja esteet, ettei jäänyt pelkästään ikävää muistikuvaa. Eläinkokeet on nyt kuitenkin tehty, tänä syksynä ei enää kokeisiin pyritä vaan treenaillaan talven yli ja katsotaan sitten ensi kesänä uudestaan.

Luokat: Bardi |

2 Responses to “Take two”

  1. leila on elokuu 23rd, 2010 at %H:%M

    Tuo on kyllä kokeissa kurjaa, että oma ajatus ei aina kulje samalla tavoin kuin treeneissä, kai sitä jännitystä on sen verran kuitenkin. Itselläni auttaa hieman se, että käy etukäteen mielessään läpi tilanteita, joita kokeessa saattaa eteen tulla, ja miten niissä toimisi. Tosin kun pää tyhjenee kehään mennessä, niin sekin hyöty hälvenee.

  2. Anna on elokuu 24th, 2010 at %H:%M

    Ja sitten niitä kokeenomaisia treenejä pitäisi tehdä, ettei pelkästään tuomari, vieras yleisö ja vieras paikka aiheuta koiralle turhaa päänvaivaa.
    … jotta milloinkas treenataan…

Leave a Reply

Name: (required)
Email: (required) (will not be published)
Website:
Comment:
*

Luokat