Posts Tagged ‘Bardi’

Maanantaitreenit

Posted on 23:13, elokuu 15th, 2011 by Mari

Tänään jätettiin funigility väliin ja keskityttiin oikeisiin juttuihin.

Bardi kävi ekaksi tekemässä hyppy- ja A-estenoudot, varasti molempiin mutta suoritti molemmat ongelmitta ja kapulakin tuli mukana. Pienen tauon jälkeen uudelleen, nyt häiriönä oli vieressä agilityä tekevä koira ja ihmisiä. Bardin ilme oli näkemisen arvoinen kun se yritti sovittaa ylimääräisiä palasia kuvioon… Pienellä kannustuksella saatiin kuitenkin suoritettua hyppy molempiin suuntiin ja kapulakin mukaan. Tässä treenissä ei nipotettu luovutusasennoista tai varastamisesta, päätavoite oli Bardin yleensäkin pystyä toimimaan häiriössä. A-este oli sitten jo helpompi nakki, se oli vähän kauempana häiriöstä ja palautus onnistui ilman lisäkäskyä :-)

Riva kävi kolmeen otteeseen treenamassa tokohyppyä, välissä vähän seuraamista, paikallaoloa ja kaukot. Yritin palkata pallolla nätisti, ettei tulisi pahoja revittelyjä, ei kyllä ihan onnistunut. Tosin nyt en ole varma päästäänkö tokoon, kun tajusin että se taitaa olla samana päivänä kuin Bardin luonnetesti… (edit: Eipäs olekaan, toko on lauantaina, luonnetesti sunnuntaina.)

Bardille jälki

Posted on 16:40, elokuu 13th, 2011 by Mari

500 metriä, kolme kulmaa ja kuusi kapulaa, joista ensimmäisen jätin “janalle”. Vanheni n. 1,5 tuntia.

“Jana” oli vajaa 20 metriä, Bardi eteni kohtuullisen kivasti kymmenisen metriä ja sitten alkoi pyörimään. Meni yli jäljestä ja sai hajun siitä jotenkin takakautta. Otin sen takaisin ja lähetin uudelleen, otti nyt jäljen ja tarkasti takajälkeä vajaan liinanmitan ja kääntyi sitten omatoimisesti takaisin. Ohitti kuitenkin taas kapulan kohdan sieltä takakautta, joten poimin kapulan itse mukaan.

Alkumatka mentiin polkua pitkin, siinä oli pari tuulenkaatamaa joiden ylitykset ei ollut mikään ongelma ja polulla olleen kapulankin poimi hienosti. Ekasta kulmasta posotteli polkua pitkin yli ja meinasi sen jälkeen jäädä samalla tavalla jalkoihin patsastelemaan kuin juhannuksena Kannuksessa. Kehoitin pari kertaa etsimään jälkeä ja lopulta lähti liikkeelle ja otti jäljen. Onneksi n. 50 metrin päässä oli kapula että sai palkkion suht pian oikeasta toiminnasta. Tuon jälkeen pitikin sitten hyvin huolta jäljestä. Toiseen kulmaan tullessaan ei mennyt yli vaan tarkasti tavanomaisen lenkin sijasta jälkeä taaksepäin, palasi kulmaan ja otti jatkon oikeaan suuntaan. Heti sen jälkeen oli polunylitys, jossa tarkasti taas polkua ensin vasemmalle liinan mitan, palasi takaisinpäin ja poimi jatkon. Seuraavat kaksi kapulaa otti tosi hienosti, hajun saatuaan seis ja rauhallisesti tarkensi ja poimi kapulan, aloin kehua vasta kun kääntyi kapulan kanssa kohti. Kolmas kulma oli superhieno! Kulmaan tullessaan stoppasi, pää kävi oikealla, vasemmalla ja sitten oikealle kulman suuntaan :-) Ja sitten vielä viimeinen kapula samaan malliin kuin edelliset.

Paimennuksia

Posted on 23:21, heinäkuu 24th, 2011 by Mari

Oltiin Hannan kanssa reippaita ja käytiin paimentamassa molempina päivinä aamutuimaan, ennen kuumuutta ja sadetta. Rajattiin tilapäisellä aidalla vähän pienempi alue nurkkaan.

Rivalla meni aika lailla samalla tavalla molempina päivinä, alkuun vähän kierroksissa, mikä näkyi vinkumisena ja pysähdyksistä lipsumisena. Hetken päästä sitten löydettiin parempi asenne ja homma sujui paremmin. Tehtiin pieniä kuljetuksia aidan vartta pitkin niin että yritin huolehtia että menee kaarella kunnolla ulos ja lähestymisissä hidastaa antaen eläimille aikaa lähteä liikkeelle rauhallisesti. Saatiin onnistumisia, mutta sitten meni vähän pitkäksi ja olin juuri ehtinyt sanoa Hannalle että ei ole nyt yhtään väkyttänyt vastaan niinkuin joskus pahimmillaan, niin eikös se putkahtanut taas pintaan. Olisi pitänyt lopettaa tai pitää tauko aiemmin. Kokeiltiin myös pieniä tasapainopätkiä, mutta tila oli vähän liian pieni siihen. Riva olisi pitänyt pysäyttää heti tasapainoon, eikä antaa sen lähestyä yhtään, sillä lampaat väistää sen verran paljon ihmistäkin että pari metriä kohti kuljettuaan lähtivät hajoamaan kun mulla ei ollut tilaa kulkea edeltä pois tieltä.

Sunnuntaina Bardikin pääsi mukaan, tämä oli sille eka kerta lampailla tänä vuonna. Blondi oli varsin pätevä, se oli koko ajan hyvin mukana eikä jättänyt kesken niinkuin joskus. Lisäksi ohjaus meni perille paremmin kuin mitä ennen on tuntunut, totteli maahankäskyt ja vaihtoi suuntaa ja vieläpä meni vaikeampaan suuntaankin (vastapäivään).

Paikallaoloja häiriössä

Posted on 23:06, heinäkuu 19th, 2011 by Mari

Maanantai-iltana käytiin Ahonlaidassa collieiden alaosaston vuorolla. Molemmat pojat teki paikallaoloa häiriön alaisena ja tällä kertaa sitä oikeasti oli. Bardi pärjäsi yllättävän hyvin, yhden kerran meinasi nousta, mutta palautin sen takaisin ja pääsin palkkaamaan kun pysyi uudestaan. Rivalla ei sen kummempia ongelmia, mutta jonkin verran piippaili kun olisi ollut niin paljon mielenkiintoista ympärillä.

Paikallaolopätkien välissä humputeltiin sitten funigilitya, kumpikin osasi hypätä kolmen suorassa linjassa olleen esteen yli ;-)

Janoja

Posted on 00:55, heinäkuu 17th, 2011 by Mari

Tein molemmille pienet janaharjoitukset, Bardille yksi ja Rivalle kaksi. Välissä käytiin sitten ruokkimassa pässit ja kaupassa, niin vanhenivat tunnin.

Bardin jana oli vajaa 15 metriä, jätin kapulan janalle ja n. 30 metrin päähän. Bardi ei ollut hajulla lähetyksessä ja meni vinoonkin, mutta vähän matkaa edettyään sai hajun jäljestä ja kohdalle päästyään poimi sen, tosin takajälkeen liinan mitan verran. Kun en laskenut pidemmälle siihen suuntaan niin kääntyi ja otti oikeaan suuntaan, josta löytyi n. viiden metrin päästä se kapula. Pysähtyi siihen itsenäisesti ja kun kehuin sen paikallistaessa kapulaa niin nosti ja toi mulle, palkkana kissanruokaa. Sitten jatkettiin pieni pätkä jäljestystä ja otti hyvin toisenkin kapulan, siitäkin kissanruokaa palkaksi. Nyt ei ollut mitään vaikeuksia päästä liikkeelle jäljellä, eikä esineetkään inhottaneet ollenkaan, niinkuin aiemmin keväällä. Jospas se taas siitä.

Rivalle kaksi janaa, ekalla jätinkapulan janalle, toisella kapula oli n. 50 metrin päässä. Riva eteneen suht kivasti ja suoraan liinan mitan eli noin kymmenen metriä, sitten alkaa helposti mennä vinoon. Päästiin kuitenkin jäljelle reilu 5 metriä sivussa linjalta, Riva otti jäljen hyvin oikeaan suuntaan ja nosti kepinkin. Palkaksi kissanruokaa ja lopetettiin siihen. Toisella janalla muuten sama kuvio, paitsi että joutui jäljestämään vähän pidemmälle ennen kuin löysi kapulan ja sai palkan. Ongelmaa ei siis tunnu olevan muussa kuin suoraan etenemisessä.

123... 585960PreviousNext

Luokat