Otsikon ontuva sanaleikki viittaa siihen että vietimme viime viikonlopun Kannuksessa Hansun kutsusta. Olipa mukava päästä näin talven keskellä tapaamaan tuttuja ja treenaamaan lämpimässä Dogness-hallissa.

Koirista mukaan pääsi vain Reko, Fordin viimeaikaisten ongelmien vuoksi turvauduin mieluummin kimppakyytiin Gabin kanssa. Rekolle viikonloppu oli muutenkin enemmän tarpeen sosiaalistamisen ja uusien kokemusten osalta ja molempia saatiinkin roppakaupalla. Reko hengaili sekä hallilla että majapaikassa paljon ihmisten keskellä ja oppourtunismi voittaa, eli kerjää ja syö vierailta nameja ja kestää ihan hyvin olla siinä porukassa. Sen verran uusi paikka kuitenkin vaikutti että se piti tarkasti silmällä etten minä päässyt minnekään eksymään. Perustemperamenttiin yhdistettynä se näkyi myös niin että se hengaili varsin rauhallisen oloisena mun kanssa ihan vapaana yrittämättä karata sekaan, vaikka seurasikin tarkkaan muiden koirien puuhia kentällä. Mitään ihmeempiä tottisjuttuja ei tehty, pikkuisen seuraamista ja perusasentoja nakilla ja leikkimistä. Leikkiminen olikin positiivinen yllätys, perjantai-iltana ekalla kokeilulla oli pikkuisen puolitehoinen, mutta muuten viikonloppuna leikki mun kanssa ihan täysillä Yöt sujui rauhallisesti, nukkui lattialla sängyn vieressä eikä ollut moksiskaan ympäristön äänistä ja muiden liikkumisesta. Vaikka karvaa ei kovin paljon olekaan niin Reko ei vaikuta kovin kylmänaralta. Siitä huolimatta takki oli tarpeen muutaman kerran reissussa kun koirat joutui odottamaan autossa. Takkia olin kerran sovittanut ennen reissua, ja todennut sen sopivan Rekolle, mutta ei näyttänyt mitenkään häiritsevän sitä.

Hallilla hengailun lisäksi päästiin la ja su treenaamaan etsintää verstaalla. Lauantaina Rekon kanssa yhdistettiin ympäristöön tutustuminen ja “makkararinki” niin että ihmisiä oli odottamassa eri puolilla rakennusta, ei kuitenkaan varsinaisesti piilossa ja me yhdessä kulkiessamme törmättiin heihin ja pentu sai syödä namit. Oikein hyvä, rappuset ja erilaiset alustat ei näyttänyt tuottavan ongelmia ja nakitkin tuli syötyä ilman suurempaa epäröintiä. Mikään syliintunkeva se ei ole, mutta eipä sillä ole vielä kovin paljon kokemustakaan tämmöisestä. Sunnuntaina sama kuvio, mutta porukkaa oli vähemmän. Sen päälle hyödynnettiin vielä mallioppimista Gabin ja Scifin kanssa kiertämällä paikkoja, Reko sai tukea kokeneemmasta koirasta.

Tänään oli sitten se päivä kun tajuntaan iski se tosiasia että Rivan pk-ura on tässä. Tarkkaan ottaen piirinmestaruuskokeen henkilöetsinnän ensimmäisen sadan metrin kohdalla, meno tuntui alusta alkaen jotenkin kovin tahmealta ja palatessaan pistolta Riva kompuroi polun poikki olleisiin puunjuuriin. Eikä mitenkään pikkuisen horjahtaen vaan ihan kunnolla turvalleen. Koira jolla on aina ollut superhyvä koordinaatio. Näkökyky ei enää riitä oudossa maastossa.

Harkitsin hetken keskeyttäväni siihen, mutta kun koira ei kuitenkaan tuntunut haluttomalta niin ajattelin että kivempi lopettaa löytöön. Loppujen lopuksi maalimiehiä löytyi kaksi ja Pirjo antoi meille vielä melkoisen hyvät pisteet kahdella maalimiehellä, 128 p. Ulkopuolisen silmään meno ei varmaan näyttänytkään mitenkään mahdottoman huonolta, koira kuitenkin irtautui ihan hyvin ja liikkuikin laukalla, mutta oman silmään se ei ollut normaalia Rivaa. Se ei lentänyt mättäiden yli niinkuin ennen vaan liikkui pää koko ajan suht alhaalla ikäänkuin koko ajan tunnustellen seuraavaa askelta.

Olisi hieno kertoa että me tsempattiin, kun mahdollisuus tulokseen vielä oli mutta kun ei eletä satumaailmassa niin ei ole onnellista loppuakaan. Tahmeus jatkui esineruudussa ja esineitä nousi vain yksi, 12 pistettä. Tottiksessa tuli aika paljon yli-innokkuudesta ja viime aikaisesesta treenaamattomuudesta johtuvia virheitä, ääntelyä, ennakointia, liikkeestä maahanmenossa väärä asento ja seisomisessa oli tullut perässä ja pysähtyi vasta mun kääntyessä ja paikallaolon alussa en huomannut että Riva ei istunutkaan perusasennossa vaan käskin sen maahan seisomasta. Tasamaanoudossa kapula lipsahti mun kädestä, heitto oli alamittainen ja Riva varasti ihan törkeästi kapulan perään. Hyppynouto selvitettiin, mutta a-esteellä kapula taas lipsahti ja lensi minne sattui. Sen verran vissiin omat tunteetkin sekaisin kun en ole enää pitkään aikaan tehnyt tuollaisia hutiheittoja. Uusintaheitolla sain sitten kapulan esteen yli, mutta Riva arvioi ponnistuksen väärin ja mäjähti äksänä suoraan päin estettä ja tippui alas. Haki kapulan mutta ei suorittanut paluumatkallakaan estettä. Tottiksesta 65 p.

Itku tuli.

Pitkästä aikaa päästiin hakuilemaan. Perjantaina Rivalle pistojumppaa, kahdesti samalle alueelle eka niin että maalimiehet oli suoraan edessä suht syvällä mutta muuten helposti. Vasemmalla puolella oleva jyrkkä louhikkorinne on ihmisille vaikea mutta koirille mitä näytti olevan varsin helppo, järveltä nousee ilmeisesti ilma rinnettä hyvin ja tuo hajua. Toisella kierroksella sitten vasemman puolen maalimies eteni aluetta muutaman kymmenen metriä, lähetin eri kohdasta kuin ekalle ja Riva etsi hetken reittiä alas kun edessäoli jyrkänne mutta alas päästyään no problems. Oikean puoleinen maalimies eteni sitten pidemälle pienen kallionnyppylän takaosaan, ekalla oli siinä heti eturinteessä ja tämä olikin paljon hankalampi. Riva ei meinannut millään nousta nyppylälle ja sinne noustuaankin ei meinannut irtautua riittävästi. No lopulta sekin maalimies saatiin ylös.

Sunnuntaina partiointiharjoitus. Alkuun liikkuminen oli hieman tahmeampaa, juoksuinen Sinna oli ollut alueella ennen meitä, mutta loppujen lopuksi liikkui oikein itsenäisesti ja vähän turhankin laajasti, eli jouduin muutaman kerran pysähtyä odottelemaan että se palasi ilmoittautumaan. Melkein koko suunniteltu alue haravaitiin läpi, sillä Paula löytyi vasta sieltä vastakkaisesta kulmasta. Ilmaisu ei ollut paras mahdollinen mutta riittävä.

Pitkästä aikaa hakumetsässä. Rivalle neljä pistoa, ensin kaksi maalimiestä 30-40 metriin suoraan eteen, lyhyet ilmaisut. Hain koiran pois ja maalimies siirtyi kiertäen 20-30 metriä syvemmälle ja otettiin samat pistot uudelleen. Ekalla Riva irtosi vasta kolmannella lähetyksellä tarpeeksi kauas ja löysi Hannan. Seuraavalla upposi sitten hienosti ekalla kerralla

Juhannus vietettiin Kannuksessa koiramaisissa merkeissä, Hansu oli kutsunut taas porukkaa leireilemään.

Paikalle saavuttiin tostai-iltana ja perjantaina sitten treenailemaan. Bardin kanssa vähän tottista, Riva pyörähti pyöröaitauksessa lampailla ja koetettiin samaa kuin viimeksikin, pieniä onnistumisia. Sen lisäksi Rivalle lyhyt jälki pellolle, vanheni reilu 2,5 tuntia, ei kapuloita, mutta kulmissa nameja. Kulmia oli kaksi terävää ja kaksi ysikymppistä, terävät on selvästi vielä vaikeita.

Lauantaina mentiin hakumetsään, Rivalle visii maalimiestä, ekoilla lyhyt haukun aloitus, suorapalkka, ilmaisu kunnes tulin paikalle ja vähän pidempi haukun aloitus. Nelonen olisi jäänyt metsään jos olisi kokeissa oltu, teki sinne mun mielestä ihan ok piston ja oli maalimiehenkin mukaan mennyt n. 10 metrin päästä mutta ei saanut hajua, keli oli kyllä tosi seisova, ei minkäänlaista tuulta. Nyt tietysti uusin piston ja maalimies saatiin ylös mutta kokeessa tuskin olisin sitä tehnyt. Ilmaisu ei ollut täydellinen mutta ihan ok, plussana ei nyt vilkuillut mua kun kävelin paikalle. Viimeinen olikin sitten ihan helppo ja ilmaisu kuulosti paremmalta.

Bardille oli ennen hakutreenejä tehty pieni jälki, ehkä vähän reilu 300 metriä, pellolle, vanheni pari tuntia. Kulmissa muutamia nameja ja päässä yksi keppi. Oli ihan ennätystakkuista menoa, aloituksessa sääti pitkän aikaa ennen kuin päästiin liikkeelle, kolmesta kulmasta vain yksi oli kohtuullisen siisti, kahdessa muussa heitti lenkkiä mutta tuntui ettei edes yrittänyt kunnolla etsiä jäljen jatkoa, välillä suorillakin saattoi tulla katko ajamiseen. Viimeisen kulman jälkeen ei meinannut hommasta tulla enää mitään, oli kyllä jo melko kuumissaan ja läähättikin. Laskin sen lopulta irti ja läksin itse kävelemään eteenpäin kunnes bongasin kapulan ja Bardi lopulta nosti sen mulle, pääsin sitten siitä vähän kehumaan. Tanja totesi mun ansaitsevan kymmenen pistettä hermojen hallinnasta mutta lähellä kyllä oli ettei hermo mennyt, oli se niin surkeaa räpellystä.

Sunnuntaina pikkuisen tottista, ampuminen Rivan ollessa paikallaolossa. Kuuli kyllä paukut, katsoi skarppina ampujan suuntaan mutta ei muuta ja jatkoi paikallaoloa rauhallisena sen jälkeenkin. Käytiin myös pikaisesti lampailla, nyt vähän isommalla alueella. Jatkoin samaa rassailua kuin pyöröaitauksessa ja meni yllättävänkin hyvin. Riva yritti vähän väkyttää vastaan mutta sain sen kuitenkin lähtemään rauhallisemmin kaarille ja kuljetuksissa se ei painanut eläimiä mun jalkoihin.