Tein molemmille pienet janaharjoitukset, Bardille yksi ja Rivalle kaksi. Välissä käytiin sitten ruokkimassa pässit ja kaupassa, niin vanhenivat tunnin.
Bardin jana oli vajaa 15 metriä, jätin kapulan janalle ja n. 30 metrin päähän. Bardi ei ollut hajulla lähetyksessä ja meni vinoonkin, mutta vähän matkaa edettyään sai hajun jäljestä ja kohdalle päästyään poimi sen, tosin takajälkeen liinan mitan verran. Kun en laskenut pidemmälle siihen suuntaan niin kääntyi ja otti oikeaan suuntaan, josta löytyi n. viiden metrin päästä se kapula. Pysähtyi siihen itsenäisesti ja kun kehuin sen paikallistaessa kapulaa niin nosti ja toi mulle, palkkana kissanruokaa. Sitten jatkettiin pieni pätkä jäljestystä ja otti hyvin toisenkin kapulan, siitäkin kissanruokaa palkaksi. Nyt ei ollut mitään vaikeuksia päästä liikkeelle jäljellä, eikä esineetkään inhottaneet ollenkaan, niinkuin aiemmin keväällä. Jospas se taas siitä.
Rivalle kaksi janaa, ekalla jätinkapulan janalle, toisella kapula oli n. 50 metrin päässä. Riva eteneen suht kivasti ja suoraan liinan mitan eli noin kymmenen metriä, sitten alkaa helposti mennä vinoon. Päästiin kuitenkin jäljelle reilu 5 metriä sivussa linjalta, Riva otti jäljen hyvin oikeaan suuntaan ja nosti kepinkin. Palkaksi kissanruokaa ja lopetettiin siihen. Toisella janalla muuten sama kuvio, paitsi että joutui jäljestämään vähän pidemmälle ennen kuin löysi kapulan ja sai palkan. Ongelmaa ei siis tunnu olevan muussa kuin suoraan etenemisessä.
Juhannus vietettiin Kannuksessa koiramaisissa merkeissä, Hansu oli kutsunut taas porukkaa leireilemään.
Paikalle saavuttiin tostai-iltana ja perjantaina sitten treenailemaan. Bardin kanssa vähän tottista, Riva pyörähti pyöröaitauksessa lampailla ja koetettiin samaa kuin viimeksikin, pieniä onnistumisia. Sen lisäksi Rivalle lyhyt jälki pellolle, vanheni reilu 2,5 tuntia, ei kapuloita, mutta kulmissa nameja. Kulmia oli kaksi terävää ja kaksi ysikymppistä, terävät on selvästi vielä vaikeita.
Lauantaina mentiin hakumetsään, Rivalle visii maalimiestä, ekoilla lyhyt haukun aloitus, suorapalkka, ilmaisu kunnes tulin paikalle ja vähän pidempi haukun aloitus. Nelonen olisi jäänyt metsään jos olisi kokeissa oltu, teki sinne mun mielestä ihan ok piston ja oli maalimiehenkin mukaan mennyt n. 10 metrin päästä mutta ei saanut hajua, keli oli kyllä tosi seisova, ei minkäänlaista tuulta. Nyt tietysti uusin piston ja maalimies saatiin ylös mutta kokeessa tuskin olisin sitä tehnyt. Ilmaisu ei ollut täydellinen mutta ihan ok, plussana ei nyt vilkuillut mua kun kävelin paikalle. Viimeinen olikin sitten ihan helppo ja ilmaisu kuulosti paremmalta.
Bardille oli ennen hakutreenejä tehty pieni jälki, ehkä vähän reilu 300 metriä, pellolle, vanheni pari tuntia. Kulmissa muutamia nameja ja päässä yksi keppi. Oli ihan ennätystakkuista menoa, aloituksessa sääti pitkän aikaa ennen kuin päästiin liikkeelle, kolmesta kulmasta vain yksi oli kohtuullisen siisti, kahdessa muussa heitti lenkkiä mutta tuntui ettei edes yrittänyt kunnolla etsiä jäljen jatkoa, välillä suorillakin saattoi tulla katko ajamiseen. Viimeisen kulman jälkeen ei meinannut hommasta tulla enää mitään, oli kyllä jo melko kuumissaan ja läähättikin. Laskin sen lopulta irti ja läksin itse kävelemään eteenpäin kunnes bongasin kapulan ja Bardi lopulta nosti sen mulle, pääsin sitten siitä vähän kehumaan. Tanja totesi mun ansaitsevan kymmenen pistettä hermojen hallinnasta mutta lähellä kyllä oli ettei hermo mennyt, oli se niin surkeaa räpellystä.
Sunnuntaina pikkuisen tottista, ampuminen Rivan ollessa paikallaolossa. Kuuli kyllä paukut, katsoi skarppina ampujan suuntaan mutta ei muuta ja jatkoi paikallaoloa rauhallisena sen jälkeenkin. Käytiin myös pikaisesti lampailla, nyt vähän isommalla alueella. Jatkoin samaa rassailua kuin pyöröaitauksessa ja meni yllättävänkin hyvin. Riva yritti vähän väkyttää vastaan mutta sain sen kuitenkin lähtemään rauhallisemmin kaarille ja kuljetuksissa se ei painanut eläimiä mun jalkoihin.
Tänään piti olla Rivan kanssa jälki2-koe, mutta eilen illalla kokeen järjestäjät soittivat että koe on peruttu helteen takia. Lämpötila on viime päivinä ollut jo aamutuimaan kahdenkympin tienoilla ja päivällä hiponut kolmeakymmentä niin ihan hyvä päätös.
Ensi viikonloppuna olisi sitten haku3-koe, toivotaan että silloin lämpötilat on siedettävät ja päästään hommiin.
Jos ei Bardilla ollut paras jälkipäivä, niin Rivalla oli sitäkin parempi
Jäljellä ikää 1,5 h, pituutta 1,56 km gepsin mukaan, kuusi esinettä ja viisi kulmaa. Ajoon meni 32 min ja siinä oli mukana pari gepsin tarkistustaukoa ja loppupalkkaus. Kaikki kapulat nousi varman oloisesti, aloin kehua vasta kun keppi oli suussa. Kaikki muukin sujui erinomaisesti, jäljen nosto (jana n. 20 m), maastonvaihdokset, uran ylitykset (3 kpl), jälki polkua pitkin ja sitten taas metsään, kulmat. Ihan kaikki. Ei tarvinnut etsiä kehuja koiralle jäljen lopussa, se oli ehdottomasti paras jälki mitä Riva on ikinä ajanut. Hitsi, ei edes osaa kuvailla miten hienoa se oli!
Eiköhän tuon perusteella uskalla avoimen luokan jälkikokeeseen.
Bardille tein jäljen Kiillon laitumelle. Sykertelin sinne reilu 300 m, neljä kulmaa ja päässä yksi keppi, vanheni puoli tuntia. Kulmien jälkeen muutama kuivamuonanappula.
Ei nyt oikein sujunut, hommasta puuttui kunnollinen imu jäljelle ja pari kertaa Bardi ihan kokonaan keskeytti jäljestyksen. Ekalla kertaa (1. suora) lähti jatkaamaan itsenäisesti, toisella kerralla (3. suora) annoin jälkikäskyn kun ei osoittanut aikeita jatkaa muuten. Jos nyt jotain hyvää etsisi suorituksesta niin pysyttiin jäljellä ja kulmat selvitettiin suht siististi. Parasta oli ehkä loppuesineen ilmaisu, siitä taas herkkupalkka. Joskus aiemminkin on Bardilla ollut ongelmia tuolla laitumella, se on ihan 9-tien varressa ja Bardi tuntuu ottavan liikenteestä häiriötä.