Jotain on viikolla tehty, mutta on jäänyt aiemmin kirjaamatta.
Tiistaina käytiin Annan kanssa treenailemassa esineruutua ja jäljennnostoja. Ruutu oli täysikokoinen tai ehkä vähän isompikin, avoimessa rinteessä. Viisi esinettä ja Bardi pääsi ensin hommiin. Yksi esine nousi ongelmitta, toisen kanssa jouduttiin vähän pidempään hieromaan mutta lopulta kun Bardi osui kohdalle niin nosti reippaasti. Selvästikään motivaatio ja into ei ihan meinaa vielä riittää pidempään työskentelyyn.
Riva sitten jäljelläolevien esineden kimppuun. Silläkään ei nyt ollut ihan paras päivä, yksi esine nousi ihan reippaasti, mutta sen jälkeen sitten juoksenneltiin ja olisi kuseksittukin, ellen olisi antanut siitä palautetta vähän tiukkasanaisemmin. Aikansa juoksenneltuaan osui sitten esineelle ja toi sen mallikkaasti. Kolmannella taas samat kuviot eli nenä kiinni juoksentelua muodon vuoksi, kunnes lopulta pääsi hajulle ja toi esineen. Esineissä Riva kaipaisi kunnollista motivaatiokuuria.
Kummallekin sitten vielä yksi jäljennosto, janat Bardille vähän yli 10 metriä eikä Rivallekaan kovin paljon pidempi. Ekalla yrityksellä Bardi ei lähtenyt liikkeelle, uudella yrityksellä sitten eteni hienosti ja merkkasi jäljen, tarkisti pari metriä takajälkeä ja sitten hienosti oikeaan suuntaan. Heti kohta oli kuitenkin polun ylitys ja se vähän sotki Bardin pasmoja, sai kuitenkin uudelleen kiinni jäljestä ja nosti mallikkaasti kapulan. Riva nosti jälkensä hienosti eikä sillä ollut omassa polun ylityksessään mitään ongelmaa, kapulakin nousi itsenäisesti.
Sunnuntaina lähdettiin pitkästä aikaa kätköilyretkelle. Etsittiin Tonttuluolaa ja luola löytyikin, mutta kätkö ei. Pojat kävi tarkastamassa luolan, emäntä tyytyi kurkkimaan vain sisäänkäynniltä. Gepsi oli tänään varsin suurpiirteisellä päällä, tarkkuudet pyöri 7-8 metrissä, ja mahdollisia piilopaikkoja oli niin paljon ettei kärsivällisyys riittänyt koluamaan kaikkia. Hieno paikka kuitenkin.
Jälkien vanhentuessa haettiin pari kätköä lähistöltä, Vettä Jyväskylään I ja III. II haettiin viime viikolla ja kolmostakin silloin etsin mutta en uskonut että on siellä missä on, nyt löytyi kun tarkistin vihjeen Geocaching-sivulta.
Aurinkoisen, joskin kolean, päivän kunniaksi läksin koirien kanssa lenkille vähän kotinurkkia kauemmas ja etsittiin samalla kätköjä. Vähältä piti ettei tullut ensimmäinen täysin löydötön reissu, kahta etsittiin, toinen löytyi kun aikansa ihmetteli, mutta toista en löytänyt vaikka ihan kohdalla gepsin mukaan oltiin. Pitää vielä harjaannuttaa kätkösilmää
Matkalla bongattiin hauska näky, tekopohjavesilaitoksen sadetusputken ympärillä kukki mättäittäin leskenlehtiä, keskellä karua kangasmetsää. Nappasin kuvankin kännykällä, mutta kännykän kuvanlaatu ei ole kummoinen.
Olipas upea kevätpäivä!
Aloitettiin hakutreeneillä. Rivalle kaksi maalimiestä hei-huudoilla ja lyhyillä ilmaisuilla. Ei se kyllä mitään nostatusta olisi tainnut tarvita, mutta otettiin tämmöinen kevyt pitkän tauon jälkeen. Bardille kaksi näkölähtöä ja se taas oli ihan kuutamolla. Kyllä se riemastui sitten kun maalimieheen sattumalta törmäsi, mutta näköärsykkeestä huolimatta mitään järkeä ja päämäärää sen hommassa ei ollut. Sen kanssa on otettu hakua niin vähän ettei kovin suuria odotuksia kyllä ollutkaan, mutta nyt kiinnosti hajut enemmän kuin mikään muu ja vaikka ajattelin harjoituksen olevan supersimppeli niin eipä sujunut.
Treenien päälle käytiin vielä geokätköilemässä kahden löydön verran tässä lähistöllä, Pönttövuoren tunnelin länsipää ja Kinkama on nyt löydettyjen listalla.
Sen jälkeen kotona olikin raukeaa porukkaa, niin emäntä kuin koirat.