Posts Tagged ‘tottis’

Kentällä

Posted on 20:31, toukokuu 8th, 2011 by Mari

Bardi pääsi tänään hommiin, häiriökoiraksi yhdistyksen pelastuskoirien tottis-ketteryyskokeeseen. Se selvisi vaativasta hommasta rutiinilla, on ollut häirikkönä aiemminkin ;-) Sisko Juti oli kokeessa ja suoritti sekä tottiksen että ketteryyden hyväksytysti. Hyvä tytöt!

Kokeen jälkeen Riva pääsi kanssa kentälle puuhastelemaan. Kokeiltiin pitkästä aikaa ketteryysesteitä ja intoa ei taas puuttunut. Muuten meni ihan ok, mutta tikkailla oli vähän turhan kiire, ehti hypätä alas vaikka sääntöjen mukaan ohjaaja nostaa koiran. Pöydätkin oli alkuun vähän hakusessa, irtautui kyllä osoitettuun suuntaan ja riittävän pitkällekin, mutta ei hakenut pöytiä.

Perjantain treenit

Posted on 23:46, maaliskuu 12th, 2011 by Mari

Sää suosi taas, lunta tuiskutti vaakasuoraan ja yhtään hennompi ohjaaja olisi ollut vaarassa lentää tuulen mukana.

Bardille neljä ilmaisua, nyt selvittiin heti alkuun ilman ylenmääräistä säätöä. Lisäksi pikkuisen tottista, seuraamista joka tuntui yllättävänkin hyvältä, liikkeestä istumista jota piti vähän palautella mieleen ja tuomarille ilmoittautumisia. Ei muistaakseni muuta.

Rivan osalta treenit jäi tällä kertaa aika vähiin, lähinnä hilluteltiin lelujen kanssa kun yritin demonstroida erilaisia tapoja hallittuun leikkiin. Vähän seuraamista kuitenkin ja liikkeestä seisominen, istuminen ja muutama lyhyt paikallaolo.

Tiistaitreeniä

Posted on 09:28, maaliskuu 9th, 2011 by Mari

Rivan kanssa paikallaoloa Valton ja Sinnan tehdessä omia juttujaan. Muuten ok, mutta tuulisessa kelissä en kuullut että vinkuiko jossain vaiheessa mutta ei ainakaan muuten ollut levottoman oloinen. Seuraamista joka oli aika kivan tuntuista, ei edistänyt mitenkään järkyttävästi. Juoksusta maahanmeno ja luoksetulo, maahanmeno hienosti mutta luoksetulossa himmaili lopussa ja jäi kauas istumaan, uudella käskyllä sitten loppuun asti. Pitkään aikaan ei olekaan ollut tuota himmailua, mutta alusta oli jäinen ja selvästi Riva nyt varmisteli ettei törmää. Liikkeestä istuminen ok.

Bardille neljä rullailmaisua häiriöympäristössä. Kodin Terran parkkiksella oli kaikenlaista vilskettä ja Bardin pää pyöri, mutta hienosti se siitä huolimatta yritti. Ekalla maalimiehellä oli aika säätöä rullan oton kanssa ja annoin lopuksi apukäskyn, mutta toisto toistolta meni paremmin. Lopuksi hengaili mukana kun seisoskeltiin juoruamassa, hyvää henkilöryhmätreeniä. Siinä sitten myös muutama sivulletulo ja pikkuisen patukalla leikkiä.

Ruksi seinään: treenaamassa!

Posted on 21:01, maaliskuu 4th, 2011 by Mari

Bardille kaksi neljän toiston sarjaa rullailmaisuja. Hämmästyttävän hyvin homma oli muistissa pitkästä tauosta huolimatta, maalimiehillä ei tullut mitään kohtuutonta säätämistä ja otti rullan ilman apukäskyä. Palautuksissa kehuin vielä aika vuolaasti että tuli vauhdikkaasti rullan kanssa eikä jäänyt säätämään maalimiehille. Lähti maalimiehille hyvin ja näytötkin sujui. Eli ei kun toistoja toistoja että rutiini kasvaa. Nyt ilmaisun idea on valjennut Bardille mutta on edellen hyvin häiriöherkkä. Rivan kanssa perusjuttuja, seuraamista, pysähdysliikkeet ja eteenmeno kaksi kertaa. Vein etukäteen kentän laidalle kaksi patukkaa ja otettiin heti ekaksi yksi eteenmeno. Irtautui hyvin ja suoraan. Sitten pyöriteltiin vähän seuraamista, nyt ei edistänyt pahasti mutta selvästi eteenmenosuuntaan oli edempänä. Pysähdysliikkeet muuten ok, mutta seisomisessa tarjosi ekaksi istumista. Luoksetulon taisin ottaa istumisesta ja palkkasin heittämällä lelun taakseni eli ei eteenistumista. Lopuksi vielä toinen eteenmeno, ei huomauttamista tässäkään. Lähetin perusasennosta enkä seuraamisesta, ettei provosoida sitä edistämistä enää nykyistä enempää. Lopuksi vielä vähän kopittelua lelujen kanssa, pitäisi muistaa vahvistaa sitä lelun mulle tarjoamista.

Videota pitkästä aikaa

Posted on 23:04, marraskuu 12th, 2010 by Mari

Viime tiistailta muutama viedopätkä Rivasta.

Seuraamista, remmissä ei näy tämän hetken pahin ongelma eli edistäminen. Mutta parantamista olisi tuossakin, keskittyminen on vähän hakusessa välillä, käännöksissä saisi olla tarkempi.

Siten jotain uutta ja hupia, Riva opettelee peruuttamaan suoraan.

1234... 303132PreviousNext

Luokat