Posts Tagged ‘tottis’

Tottista kylällä

Posted on 20:57, marraskuu 28th, 2006 by Mari

Aktivoimme taas VPKK:n eli Vanhojen Piikojen Koirankoulutus Kerhon ja nähtiin kylällä.

Bardin kanssa pientä aloittelua, sivullemenoja ja muutaman askeleen seuraamisia nakilla imuttaen. Hämmästyttävän hyvin nahkiainen jaksoi keskittyä vaikka häiriöitä oli kotioloihin verrattuna varmaan satakertaisesti, ohikulkijoita sekä autolla että jalan jatkuvasti, jokunen koirakin.

Hieman tyhmästi sitten sivullemenojen jälkeen kokeilin uudessa paikassa ja häiriöissä eteenistumisia ja takapuoli alkoi heti punkea sinne vasemmalle. Yrityksien kautta saatiin muutama suorakin eteenistuminen että pääsin palkkaamaan Bardin.

Luoksetuloja

Posted on 19:36, marraskuu 5th, 2006 by Mari

Hakutreenit peruuntui lauantaina, pakkasta oli turhan paljon. Otin sitten Rivan kanssa taas vaihteeksi niitä luoksetuloja ja nyt näyttää hyvältä. Ensin muutama pallonheitolla ohijuoksuna, ensin heitto heti kun Riva lähti kutsusta liikkeelle, sitten odotin aina vaan pidemmälle ja pidemmälle ennenkuin heitin pallon. Aivan loistava vauhti eikä merkkiäkään himmailusta.

Viimeisenä taas luoksetulo eteenistumisen kanssa ja siitä palkkana aamuruoka. Riva ei ollut vielä vaihtanut talvitassuja alle ja törmäsi tullessaan, mutta ei himmaillut.

Samaa sitten uudestaan sunnuntaiaamuna, sillä erotuksella että otin myös pallon kanssa muutaman eteenistumisen ohijuoksujen lomassa. Taas hyvällä vauhdilla loppuun asti eteen eikä merkkejä himmailusta. Ohijuoksuissa odotin että Riva ehti ohi himmailukohdasta (10-15 m) ennenkuin heitin pallon.

Näyttäisi siltä että himmailusta ollaan päästy yli, mutta pitää muistaa aina välillä vahvistaa tuota.

Tottista

Posted on 13:59, lokakuu 29th, 2006 by Mari

Otin Bardin kanssa muutaman eteenistumisen. Sen takapuoli punkee kovasti vasemmalle, tulee ilmeisesti siitä kun me on eteenistumista huomattavasti enemmän treenattu sivullemenoa kiepsahtamalla. Asiaa mietittyäni ajattelin nyt kokeilla jos asia korjaantuisi niin että heitän eteenistumisessa namin aina vasemmalta puolelta, niin että Bardin sen perään pyörähtäessään kääntyy aina päinvastaiseen suuntaan kuin mitä se kääntyy sivulle kiepsahtaessaan. Jospa sen ennakointi saisi sen takapuolen oikenemaan.

Pitäisi kait panostaa tähän tottispuoleenkin vähän, Bardihan täytti jo vuoden…

Leikkejä

Posted on 19:20, lokakuu 19th, 2006 by Mari

Bardin kanssa leikin pitkästä aikaa. Ensin kokeiltiin narupalloa, tavoittelee enemmän käsiä kuin palloa, on tuo kohdistus vähän hakusessa. Mutta innolla se leikkii. Sitten kaivoin esille meidän lampaankarvat ja niillä leikittiin ensin kahdenlelun leikkiä. Tämä on aina sujunut Bardin kanssa paremmin kuin Rivan. Muutamalla kerralla piti antaa vähän enemmän saalisärsykkeitä ennenkuin Bardi pudotti kantamansa esineen ja lähti saalistamaan mulla ollutta, mutta pääsääntöisesti hyvin. Otin sitten myös kahdella lelulla ilman heittoa, niin että leikitin ensin yhdellä lelulla ja Bardin tarttuessa siihen annoin sen voittaa ja samantien aloin houkuttelemaan leikkiin toisella jne. Alkuun piti antaa aika paljon saalisärsykkeitä ennenkuin vaihtoi lelun, mutta muutaman kerran jälkeen alkoi nopeammin vaihtamaan aktiiviseen leluun. Pysyi koko ajan mun luona, eikä missään vaiheessa yrittänyt lähteä juoksentelemaan itsekseen lelun kanssa. Lelut ei ollut ihan identtiset, vaan toinen oli sellainen löysempi ja riepumaisempi, toinen jämäkämpi patukka. Loppuun otin sen rievun kanssa poispäinvetoja, joissa Bardi sai saalistaa ja saatuaan otteen voittaa lelun aika pienellä vastustuksella. Tuntui tykkäävän ihan kovasti.

Jännä vertailla Bardin ja Rivan leikkityylejä, ne on niin erilaiset. Niitä pitää leikkiessä vahvistaa juuri eri alueilla. Bardi ei kovin paljoa ainakaan toistaiseksi vastusta leikissä, Rivalla taas on alusta asti ollut leikeissä hyvin voimakkaana vastustaminen ja saaliin voittaminen. Bardi puolestaan vastaa paremmin juuri noihin saalisärsykkeisiin, Rivan saalisvietti ei ole yhtä selkeä. Kyllä silläkin saalisviettiä mun mielestä on ihan kivasti, mutta selvästi se paljon mieluummin vaihtaa moodia leikkiessä taisteluun ja vastustukseen. Onneksi meillä ei kuitenkaan mitään hirmuisia konflikteja ole tällaisessakaan leikissä tullut.

Mujusen Salme on kirjoittanut hyvän artikkelin, kuvien kera, tuosta kahden lelun saalisleikistä.

Tottisperusteiden kertausta

Posted on 18:25, lokakuu 17th, 2006 by Mari

Teinpä tässä eräänä päivänä huomion: jos mulla on jotain (ruokakuppi, noutokapula…) oikeassa kädessä, Riva menee suoraan sivulle eikä osaa istua eteen. Sen siitä saa kun toistaa vuoden ajan sen tarkemmin seurauksia ajattelematta aina koiran ruokkiessaan kaavaa kuppi kädessä -?koira sivulle?- luvan kanssa syömään tai vaihtoehtoisesti kapula kädessä – koira sivulle – nouto. Mikä ihme se sitten on että se alkaa samantyyppisissä tilanteissa ennakoimaan.

Huomasin sen luoksetuloissa myös toisen ongelman, eli se alkaa myös himmailemaan 5-10 m ennen minua, hidastaa vauhtia ja saattaa joskus pysähtyä istumaan tai mennä jopa maahan?jo parin metrin päähän minusta. Olen kuullut että jotkut bortsut harrastaa myös samantyyppistä himmailua.?Mä en siis koskaan ole Rivan kanssa treenannut sellaisia tokotyyppisiä luoksetuloja joissa on pysäytyksiä, luulen että syy tähän himmailuun löytyy enemmän tuolta paimennustreenien puolelta. Siellä kuitenkin?koiraa vaaditaan kunnioittamaan mun painetta ja sen pitää osata säätää vauhtiaan eri tilanteissa niin että se ei esimerkiksi kuljetuksissa paina lampaita mun “tilaan”. Nyt sitten, vaikka lampaat puuttui kuviosta, se reagoi niin että sen on hidastettava ja myödättävä mun paineelle tottiksessakin, varsinkin tilanteessa jossa olen suoraan kohti sitä.

Otin sitten iltaruuasta noin kolmasosan ja tehtiin Rivan kanssa eteisessä ihan perus-eteenistumisharjoituksia. Palkkasin sen hyvistä tiiviistä eteenistumisistä syöttämällä useammankin nappulan niin että se oli ihan leuka mun mahaa vasten. Sitten heitin yhden nappulan vähän matkan päähän ja kutsuin sieltä uudelleen eteen. Kyllä se nopeasti alkoi palata Rivan mieleen, tätä tehtiin kuitenkin tosi paljon sen pentuaikana. Vahvistetaan edelleen ja yritetään selkiyttää koiralle tottiksen ja paimennuksen eroja.

123... 313233PreviousNext

Luokat