Posts Tagged ‘Reko’

Treenikoostetta

Posted on 21:05, helmikuu 17th, 2012 by Mari

Jotain on treenailtu, pitäisi kyllä tehdä vähän ahkerammin…

Reko on oppinut ottamaan kopin, ensin heitetystä lelusta ja sitten namista. Helpottaa monessa tilanteessa (ja säästää ohjaajan sormia) kun voi palkata nakkaamalla namin tai lelun. Sen lisäksi on treenattu vähän luopumista, ettei treenaaminen ole vain namikäden perässä kulkemista. Osaa tulla jo kivasti eteen istumaan, vaikka kädet ei ole edessä ohjaamassa. Toistaiseksi kädet on selän takana piilossa silloin kun niistä pitää luopua, ihan valmis Reko ei ole vielä siihen että namikädet roikkuisi normaalisti sivulla. Ruokakupilla treenatessa Reko osaa tarjota sivullemenoa ja siinä kontaktia saadakseen luvan ryhtyä syömään. Uskaltauduin jopa kokeilemaan sitä että laitoin kupin lattialle ja tein sen jälkeen käännöksen paikallaan ja pentu kääntyi mukana oikealla paikalla poispäin kupista ja sai sitten luvan mennä syömään :-)

Siihen nähden miten vähän olen oikeasti treenannut sen kanssa niin se on varsin pätevä tapaus. Kun ei turhia hössötä vaan on tarkkana niin oppii nopeasti!

7 kk saavutettu

Posted on 19:49, helmikuu 10th, 2012 by Mari

Kannustusta

Posted on 12:24, helmikuu 3rd, 2012 by Mari

Otsikon ontuva sanaleikki viittaa siihen että vietimme viime viikonlopun Kannuksessa Hansun kutsusta. Olipa mukava päästä näin talven keskellä tapaamaan tuttuja ja treenaamaan lämpimässä Dogness-hallissa.

Koirista mukaan pääsi vain Reko, Fordin viimeaikaisten ongelmien vuoksi turvauduin mieluummin kimppakyytiin Gabin kanssa. Rekolle viikonloppu oli muutenkin enemmän tarpeen sosiaalistamisen ja uusien kokemusten osalta ja molempia saatiinkin roppakaupalla. Reko hengaili sekä hallilla että majapaikassa paljon ihmisten keskellä ja oppourtunismi voittaa, eli kerjää ja syö vierailta nameja ja kestää ihan hyvin olla siinä porukassa. Sen verran uusi paikka kuitenkin vaikutti että se piti tarkasti silmällä etten minä päässyt minnekään eksymään. Perustemperamenttiin yhdistettynä se näkyi myös niin että se hengaili varsin rauhallisen oloisena mun kanssa ihan vapaana yrittämättä karata sekaan, vaikka seurasikin tarkkaan muiden koirien puuhia kentällä. Mitään ihmeempiä tottisjuttuja ei tehty, pikkuisen seuraamista ja perusasentoja nakilla ja leikkimistä. Leikkiminen olikin positiivinen yllätys, perjantai-iltana ekalla kokeilulla oli pikkuisen puolitehoinen, mutta muuten viikonloppuna leikki mun kanssa ihan täysillä :-) Yöt sujui rauhallisesti, nukkui lattialla sängyn vieressä eikä ollut moksiskaan ympäristön äänistä ja muiden liikkumisesta. Vaikka karvaa ei kovin paljon olekaan niin Reko ei vaikuta kovin kylmänaralta. Siitä huolimatta takki oli tarpeen muutaman kerran reissussa kun koirat joutui odottamaan autossa. Takkia olin kerran sovittanut ennen reissua, ja todennut sen sopivan Rekolle, mutta ei näyttänyt mitenkään häiritsevän sitä.

Hallilla hengailun lisäksi päästiin la ja su treenaamaan etsintää verstaalla. Lauantaina Rekon kanssa yhdistettiin ympäristöön tutustuminen ja “makkararinki” niin että ihmisiä oli odottamassa eri puolilla rakennusta, ei kuitenkaan varsinaisesti piilossa ja me yhdessä kulkiessamme törmättiin heihin ja pentu sai syödä namit. Oikein hyvä, rappuset ja erilaiset alustat ei näyttänyt tuottavan ongelmia ja nakitkin tuli syötyä ilman suurempaa epäröintiä. Mikään syliintunkeva se ei ole, mutta eipä sillä ole vielä kovin paljon kokemustakaan tämmöisestä. Sunnuntaina sama kuvio, mutta porukkaa oli vähemmän. Sen päälle hyödynnettiin vielä mallioppimista Gabin ja Scifin kanssa kiertämällä paikkoja, Reko sai tukea kokeneemmasta koirasta.

Kasvupäivitys

Posted on 12:01, helmikuu 3rd, 2012 by Mari

Viikko sitten Reko sai viimeisen tehosterokotuksen ja toivon mukaan eläinlääkäriin on asiaa seuraavan kerran vuoden ikäisenä. Samalla se kävi vaa’alla ja painoa on 20 kg (6,5 kk), eikä yhtään ylimääräistä toppausta… Korkeus on 52-53 cm.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perjantain pikaiset

Posted on 11:29, tammikuu 23rd, 2012 by Mari

Perjantaina nähtiin taas Annan kanssa Ahonlaidassa, tosin kenttä on auraamaton joten tehtiin siinä hiljaisella tienpätkällä.

Rekolle nakkiseuraamista ja eteenistumista, kivasti se kulkee. Pitäisi vissiin alkaa liittää niihin käskyä. Sen lisäksi leikittiin, sujui kivasti mutta ei kuitenkaan ihan samalla intensiteetillä kuin kotona. Jatketaan harjoituksia. Loppuun vauhtiluoksetulo niin että Anna piteli pentua ja mä nakkasin lelun palkaksi.

Lumikengät on kaivettu esille kun lunta lopulta tuli muutamaa senttiä enemmän ja jatketaan metsässä rämpimisiä niillä. Koirille se on nyt alkuun ihan umpihankimenoa, mutta äkkiä noi reitit polkeentuu niin että kantavat koiria. Olen  tehnyt niin että mennään osa lenkistä jo aiemmin poljettua reittiä ja sitten vähän matkaa umpihangessa, niin ei käy pennullekaan liian raskaaksi. Tosin sillä on niin pitkät jalat että aika kevyesti se näyttää umpihangessakin painavan…

1234Next

Luokat