Auto on edelleen korjaamolla eli me on jatkettu korpielämää.

Reko on nyt syttynyt leikkimiseen, ilme on hiukan eri kuin vielä vähän aikaa sitten. Kahdenlelun leikissä alkuun pieni nostatus ja kaksi-kolme, enintään neljä, heittoa ja sitten saa syöksyä leluun ja pieni taisteluleikki, jonka saa voittaa ja sitten juostaan vähän lelua kantaen. Välissä on yleensä sitten tehty vähän jotain muuta ja lopuksi vielä pieni leikki. Treenin lopussa ei heitetty lelu jaksa vielä kiinnostaa, joten pieni taistelu ja sitten lelua kantaen.

Riva on treenaillut “merkkiä”, eli sangon kiertämistä. Nyt on selvsäti oivallus tullut että mistä palkka tulee, mutta välillä sitten pitää aina kokeilla riittäisikö jos menen puoliväliin tai metrin päähän merkistä. Olen vaihdellut etäisyyttä ja lähettänyt eri puolilta pihaa ja suurimmaksi osaksi toimii oikein. Tänään eläinkokeiden hengessä tein sitten niin että pysäytin sen merkin taakse ihan seiso-käskyllä, nakkasin patukat molemmille sivuille sen nähden ja vapautin sitten toiselle. Seuraavaksi patukat sivuille ja lähetys merkille. Pari kertaa jouduin pysäyttämään ja kutsumaan takaisin kun yritti oikaista patukalle, mutta sitten meni merkille ihan oikein ja vapautin toiselle patukalle, lukee hyvin elekielestä kumman saa hakea retuutettavaksi. Toko-suuntakäskyjähän se ei vielä osaa.

Bardi on tehnyt namiseuraamista ja leikkinyt, haetaan fiilistä ja pientä säätöä seuraamiseen.

Koirien treenauksen lomassa pistin Kolmen muskettisoturin roolijaon uusiksi. Reko on selvästi nuori D’Artagnan, Riva saa synkän (mutta kaikkien tyttöjen rakastaman) Athoksen roolin, Bardi muistuttaa, jos ei ulkoisesti niin mieleltään, elämän yksinkertaisista iloista nauttivaa Porthosta. Ja hienostuneena Aramiksena viiksiinsä hykertelee Lasse-kissa.

Vaikka arkielämä tällä kokoonpanolla sujuu mutkattomasti, niin treenaaminen on vähän eri asia. En tiedä miten muiden koirat pääsääntöisesti suhtautuvat treenaamiseen, mutta meillä jokaiselle kuuluisi mielestään ekana ja mielellään myös toisena, kolmantena ja viimeisenä treenattavan paikka. Kun kaivaa jotain treenaamiseen viittaavaa esille niin tunku mukaan on vielä kovempi kuin normaalisti ulos lähdettäessä ja vain yhden koiran saaminen ovesta ulos kerrallaan jonkunlainen haaste. Monessa rodussa Riva alkaisi olla jo eläkeläinen ikänsä puolesta ja onhan se nyt jo päätetty että pk-kokeisiin ei enää mennä, mutta en aikonut sitä muuten vielä ihan telakalle laittaa. Bardin kanssa pitäisi treenata jos meinataan vielä kokeissa käydä yrittämässä ja Rekon kanssa pitäisi tehdä kiivaasti pohjatyötä. Ja laiskalle emännälle kolme koiraa on vähän turhan paljon, mutta minkäs teet.

Reko treenaili leikkiä, seuraamista ja perusasentoa nakilla imuttaen, eteenistumista ja maahanmenoa. Eteenistumista on viime päivinä tehty eniten ja siinä kestää jo pikkuisen nostaa käsiä pois ulottuvilta. Olen tehnyt niin että autan sen namilla vetäen istumaan oikeaan paikkaan, palkkaan kummastakin kädestä (ettei lähde kääntymään vinoon). Seuraavaksi lähdetään häivyttämään käsiä sivulle. Seuraamisessa olisi apurista hyötyä, mutta mitä pystyin kurkkimaan niin aika hyvin se pysyy suorassa ja oikeassa kohdassa vaikka vähän kaarrellaan ja kiemurrellaan. Pysähdyksissä istuu automaattisesti ja kestää odottaakin hetken kun kaivan uuden nakin että harjoitus jatkuu. Maahanmenoja kokeiltiin ekan kerran ulkona, kesti hetken ennen kuin muisti. Pitäisi ottaa nyt kaikki asennot (istu, maahan, seiso) kunnolla treeniin.

Riva treenaili merkkiä eli kiertoja, hauskaa tuntui olevan, mutta se varsinainen oivallus tästä vielä puuttuu.

Bardi otti pienet seuraamiset, yritin pitää treenin lyhyenä enkä jäädä junnaamaan sen kanssa. Viimeksi Annan kanssa treenatessa tuli huomio että seuraamista voisi taas vaihteeksi vähvistaa, sen suhteen ei ole aikoihin kovin paljon tehty.

Mä sain vähän noottia kun ei blogi ole päivittynyt. On puuhasteltu kaikenlaista pientä, muttei mitään erikoista, niin on jäänyt kirjaamatta.

11.12. oltiin Salme Mujusen koulutuksessa, Collieyhdistyksen Keski-Suomen alaosasto järjesti ja kun tilaa oli niin käytiin kuokkimassa. Etukäteen vähän jännitti miten maalaispoika suhtautuu tilanteeseen jossa on yleisöä ja kaikenlaista muutakin häiriötä, oltiin Killerillä. Turha huoli, Reko keskittyi täysillä minuun ja nameihin, ei häirinnyt yleisö tai perässä kävelevä Salmekaan. Ja sitten kun luvan kanssa ihmiset tarjosi nameja niin söi ne ahnaasti, vaikkei paljon olekaan treenattu niin se on selvästi jo oivaltanut että ihmisistä voi hyötyä. Rento ja reipas pentu. Sinänsä Salmen ohjeissa ei tullut mitään uutta, ihan pientä hienosäätöä ehkä siihen mikä aikoinaan Rivan kanssa Salmen opissa tuli.

Seuraavana tiistaina käytiin sitten eläinlääkärissä, tällä kertaa kuitenkin ihan vaan byrokratiaa hoitamassa, eli Reko sai oman lemmikkipassin johon merkittiin sen Jenkeissä saama rabiesrokotus. Neloisrokotukset joudutaan vielä uusimaan Suomessa, se sai kyllä nekin Jenkeissä, mutta merkinnät oli sen verran vajavaiset (papereissa oli mitä, milloin ja kenelle, muttei ell puumerkkiä) ettei ne kelpaa virallisesti. Eli vinkkinä vastaisuuden varalle, pyytäkään eläinlääkäriä kuittaamaan kaikki rokotukset. Vaaka näytti 16,4 kg ja pentu oli vähän turhankin hoikassa kunnossa, emäntä ei ollut hoksannut kasvattaa ruoka-annosta tarpeeksi pennun kasvaessa. Viisikuukautiskuvatkin napattiin ja vertailuna alla oikealla Rivan 5 kk kuva.

Joku jälkitreeni on tehty, kotona on treenailtu leikkimistä vaihtelevalla menestyksellä. Muutaman kerran on saatu kivaa saalisleikkiä kahdella lelulla, välillä taas lentävät lelut ei ihmeemmin kiinnosta. Viretilalla on paljon vaikutusta miten sujuu. Enemmän Reko kuitenkin tuntuu innostuvat taisteluleikistä, mutta siinä on sitten ensimmäinen mun koirista joka lelun voitettuaan mielellään repisi sen. Alkuun tuo sitä ihan kivasti tarjolle että jatketaan, mutta kun leikki alkaa väsyttää niin sitten teurastaisi. Yritetään pitää leikit lyhyinä ja lopettaa kantamiseen niin ei ehdi repiä. Annan kanssa käytiin Ahonlaidan kentällä, siellä alkuun ympäristöä piti vähän zoomailla mutta lopuksi keskittyi kivasti. Ja saatiin vähän leikkiäkin aikaiseksi.

Kaupungissa on käyty pari kertaa, sielläkin kulkee nyt jo rentoja ja remmin mitan mun edellä kaupungin vilinää tarkkaillen. Alkuun se kulki tiiviisti vieressä ja piti tosi tarkkaan huolen ettei vaan jää matkasta, sitä olisi voinut kuljettaa ilman remmiä. Viimeisellä retkellä joulun alla ainoa jännittävä asia oli Annan mustat belgipojat, jotka Rekon mielestä oli vähän turhan tunkeilevasti tulossa tekemään tuttavuutta käyttöberninpoikasen kanssa. Muuten tehtiin lenkki Lutakossa ja käveltiin Kuokkalan silta edestakaisin.

Tikit on poistettu ja tassu on parantunut mainiosti. Eläinlääkärin ohje oli pitää tikkejä 12-15 vrk, nyppäsin ne sitten heti kun aika tuli täyteen. Pentu pääsee taas telmimään ilman rajoituksia ja lenkkeilemäänkin paremmin. Töppötassunkin kanssa käytiin kyllä lenkillä, mutta pentu joutui olemaan remmissä kun ei mitkään sidokset muuten pysyneet jalassa. Ja remmilenkkeilyn teema oli sitten “opeta pentu kiskomaan ja säntäilemään remmissä toisten juostessa vapaana”, jipii. Kiskoi kiskomisensa sentään valjaissa, Karman vanhat Vänttiset on vain himpun väljät kun rintakehän ympäryksen säätää pienimmilleen.

Tuttava linkitti Facebookissa erinomaisen artikkelin, joka osuu aika paljon sille alueelle mitä itse olen pohdiskellut nyt pennun tultua: Talent and Puppies. Ei sillä että Reko olisi minusta mitenkään “hidas” pentu. Vaan enemmän siltä kantilta että jokainen koira on yksilö, vaikka olisivat samaa rotua, samaa linjaa tai jopa samoista vanhemmista, pitää ohjaajan muistaa pitää mielensä avoimena. Ihmisille on tyypillistä pitää oikeana ja hyvänä sitä mihin on tottunut ja jos jokin on erilaista se nopeasti oikopäätä tulkitaan negatiiviseksi, huonoksi.

Riva ja Reko ovat siis erilaisia. Se alkaa jo ulkonäöstä, ne on ihan erityyppisiä. Riva on kompakti ja kulmauksiltaan melko niukka, sellainen tyyppiopin laukka-voimatyypin koira. Reko on selkeämmin ravaajatyyppinen, sillä on pidempi runko ja runsaammin kulmauksia. Myös päänmuoto on erilainen ja Reko on paljon niukkaturkkisempi.  Erot eivät tietenkään lopu ulkonäköön. Neljä viikkoa kasvavan ja kehittyvän pennun elämässä on lyhyt aika analysoida, mutta Reko vaikuttaa perustemperamentiltaan rauhallisemmalta ja varsin hyvähermoiselta. Siinä missä Riva on tyyppiä tee-ensin-ja-mieti-sitten-jos-ehdit, niin Reko saattaa oikeasti miettiä hetken ennen kuin toimii. Se ei myöskään hätkähdä tai säpsähdä yllättäviä tapahtumia kovin helposti ja kun se keskittyy tekemään jotain se ei anna ympäristön häiritä itseään. Niiden välillä on myös selkeä ero suhtautumisessa käsittelyyn, Riva on pitänyt erikseen opettaa hyväksymään käsittely, Reko suhtautuu siihen luonnostaan paljon rennommin, sekä kotona että eläinlääkärissä. Lisäksi se selvästi nauttii läheisyydestä, tykkää nukkua kyljessä, tässä suhteessa se on enemmän kuin Bardi. Riva on pienestä pitäen hakeutunut omaan rauhaan silloin kun haluaa levätä ja vaikka mielellään hakeekin rapsutuksia ja huomiota niin se yleensä ei  viihdy siinä pitkään kerrallaan.

Aamupäivällä tyynessä kelissä, en tehnyt ihan aamusta kun maa oli sen verran kohmeessa vaikkei yöllä kovin paljon pakkasta ollutkaan. Talon taakse n. 10 m kaari, edelleen jaloilla raahaten ura ja saman verran ruokaa kuin eilen.

Reko otti taas jäljen jo kun käveltiin aloituspaikalle, haki ihan askel askeleelta kulkien remmi löysällä mun edellä alkupaikalle mistä alkoi namitus. Jatkoi suoraan namitetulle osuudelle mutta vauhti vaan hidastui kun piti syödä välissä. Luontaiset edellytykset jäljelle vaikuttaisi aika kivoilta, löytyy spontaania kiinnostusta ihmisen jäljelle eikä tekniikkakaan näytä luonnostaan pahalta, nenä ihan maahan ja askelia etsimään, ei rynni eikä hätäile.

Jälkikoulutuksen pitäisi siis olla helppoa: järjestä pennulle tilaisuuksia jäljestää vaihtelevissa ympäristöissä ja olosuhteissa, huolehdi että se kokee sen palkitsevaksi ja ole itse mahdollisimman vähän häiriöksi. Teoriassa…