Posts Tagged ‘Riva’

PaimennusKannus

Posted on 11:22, elokuu 3rd, 2010 by Mari

Päästiin pari kertaa kokeilemaan Hansun lampaitakin viikonlopun aikana, lähinnä tarkoitus oli kokeilla pitkästä aikaa pyöröaitausta kun kotona ei sellaista ole käytössä.

Eka kierros Rivan kanssa paljasti tuskallisen selvästi miten paljon perusasioissa olisi työstettävää, liikaa kierroksia, liikaa vauhtia, haukkumista. Ei kuitenkaan puremista. Pitkän liinan kanssa otetiin sitten vähän isommalla alalla ja siellä pikkuisen paremmin, mutta edelleen liikaa vauhtia. Lampaat oli aika tahmeitä lähtemään poispäinajoon, mutta muutaman yrityksen jälkeen saatiin ne uskomaan että Rivan edestä kannattaa kääntyä.

Myös Bardi kävi pyöröaitauksessa. Tila oli sille hieman ahdas kun sen liikkeet ympäri on niin laajat, mutta yllättävän hyvin se pystyi tuossakin toimimaan, joskus se on ahtaassa tilassa vaan rauhoitellut. Ja tällä kertaa meni ongelmitta myös sinne vastapäivään joka on aiemmin ollut niin kovin vaikea suunta. Ihan muutama ylimääräinen pyörähdys siinä tuli mutta aiemmin on pyrkinyt flippaamaan heti takaisin myötäsuuntaan.

Viimeisenä päivänä molemmat pyörähti lampailla, Bardi esittelemässä vaan vähän nahkan paimennustapaa Pipalle. Rivan kanssa sitten otin härkää sarvista ja koitettiin saada meno paremmaksi kuin edellisellä kerralla. Ja se onnistui! Se vaatii tällä hetkellä melkoista herkkyyttä ohjaajalta, sille pitää antaa painetta mutta ei tippaakaan liikaa, koska silloin se räjähtää paineen alta ja alkaa vastustaa. Kun paine on sopiva, se väistämisen sijaan myötää paineelle, asenne muuttuu ja meno on pehmeämpää ja rauhallisempaa. Myös kaikki turha vastaanräkytys jäi heti pois.

Ilmaisuja

Posted on 22:28, heinäkuu 27th, 2010 by Mari

Helteet jatkuu ja otettiin aika kevyesti hakutreenit. Rivalle kaksi ilmaisua, eka lyhyempi niin että liikuin ympärillä ja maalimies palkkasi hyvästä haukusta, toinen pidempi, reilu 40 haukkua, mutta muuten samoin. Pientä pomppimista ja pyörimistä, mutta antoi tulla kuitenkin viereen seisomaan ja haukut ok.

Bardikin pääsi pitkästä aikaa pikkuisen hakumetsään. Yksi pisto viistokävelyllä, kun tuuli ehti tyyntyä eikä tuuli-ilmaisu onnistunut. Kun maalimies käveli metsään ja me polkua pitkin tuntui että Bardi keskittyi kaikkeen muuhun kuin maalimieheen, mutta lähti kuitenkin lähetyksessä hyvin, irtautui ja löysi maalimiehen ongelmitta. Ja oli aika onnellinen pieni koira kun sai RUOKAA!

Hikeä pellolla

Posted on 22:30, heinäkuu 25th, 2010 by Mari

Käytiin sunnuntaina Rivan kanssa pikaisesti paimentamassakin. Olisi pitänyt mennä heti aamusta kun oli vielä viileää, päivällä oli jo vähän turhan lämmintä. Kelit ei nyt kyllä paimennustreenejä suosi, illatkin on niin lämpimiä ettei viitsi kovin sen paremmin koiria kuin lampaita rassata.

Saatiin kivoja poispäinajopätkiä ja pidettiin lampaita hetki nurkassa ja liikutettiin siitä aidan vartta ja sitten käännettiin takaisin nurkkaan. Peruskuljetukseen ei näiden kanssa vielä päästy, väistävät sekä ihmistä että koiraa sen verran että molempien pitäisi olla tooosi kaukana että kulkisivat välissä rauhallisesti.

Tottista ja esineitä

Posted on 20:18, heinäkuu 24th, 2010 by Mari

Rennossa lomafiiliksessä on näemmä jäänyt eiliset treenit kirjaamatta.

Hankasalmen kentällä tottista. Rivan kanssa vähän seuraamista kytkettynä paikkaan huomiota kiinnittäen. Sitten juoksusta seisomaan jääminen, pienellä käsiavulla, hienosti. Liikkeestä istuminen ok, liikkeestä maahanmenossa ekalla kerralla jäi istumaan, uusinta ok. Luoksetulo vaihteeksi ohiheitolla, vaikka Rivan luoksetulovauhdissa ei kyllä ole mitään vikaa. Lopuksi eteenmeno, olin tiputtanut esineen odottamaan seuraamisen yhteydessä pitkän suoran päässä. Hyvä vauhti loppuun asti. Lopuksi vähän leikittiin kopitellen lelua ja Riva tarjosi sitä mulle! Kerta se on ensimmäinenkin, yleensähän se tykkää tuuletella lelujen kanssa.

Bardinkin kanssa kävin ensin tiputtamassa eteenmenopalkan pitkän seuraamissuoran päähän. Juuri sopivasti paikalle tuli pari autoa ja ihmisiä tuomaan roskia kentän laidalla olevaan keräyspisteeseen eli saatiin pikkuisen häiriötreeniäkin. Bardi noteerasi ihmiset mutta jatkoi ihan kivasti hommia. Vähän seuraamista ja eläinkokeena maahanmeno juoksusta, mikä onnistui ihan hyvin. Eteenmenossa Bardi heitti pienen ringin vähän ennen lelua, mutta jatkoi etenemistä. Lopuksi käytiin ottamassa vielä hyppynoutoa, este matalana. Bardi selvittää metrisen esteen ongelmitta, joten turha jauhaa täyskorkeaa estettä kun tarkoitus on enemmän vahvistaa oikea suoritusketjua. A-este oli ihan vieressä ja se tahtoi vähän imeä Bardi, suoritti sen muutaman kerran joko mennen tai tullen, mutta saatiin ihan oikeakin suoritus aikaiseksi.

Matkalla kotiin kävin tekemässä myös esineruudun, n. 30×50 metriä ja kolme esinettä. Bardi ensimmäiseksi etsimään, ei ollut Bardin parhaita esineruutupäiviä. Meni monta kertaa ihan läheltä oikeassa takanurkassa ollutta esinettä ja oli muutaman kerran aika lähellä vasemman takanurkan esinettäkin mutta ei tuntunut millään löytyvän. Lopulta lähetin lähempää ja oikeassa takanurkassa ollut kenkä nousi, palkkana vapautus namipurkille.

Riva nosti vuorollaan vasemmassa takanurkassa olleen huivisolmun nopeasti ja ongelmitta. Enemmän päänvaivaa tuotti etureunassa keskellä ollut pieni esine (nappula ja naru vanhasta narupallosta). Useammalla lähetyksellä Riva painoi vauhdilla yli, kunnes käyttämällä pienesine-etsintäkäskyä “pieni” sain sen hidastamaan ja avaamaan nenänsä. Palkaksi vapautus namipurkille.

Hakua

Posted on 22:39, heinäkuu 21st, 2010 by Mari

Kolme maalimiestä, kaksi ekaa suorapalkat ja viimeiselle ilmaisu haltuunottoinen. Toinen maalimies oli supersyvällä ja Riva sai paikallistaa sitä hyvän aikaa, mutta löysi kuitenkin. Viimeinen maalimies oli tiuhassa kuusennäreikössä ja sieltä kuului melkoista rutinaa ja puhinaa kun se paikallisti, ajattelin jo ettei haukku irtoa mutta loppujen lopuksi ilmaisu oli ihan mallikas.

123... 131415... 848586PreviousNext

Luokat